ANTOISA-hankkeessa on tapahtunut paljon viimeisen vuoden aikana. Aloitimme keväällä viikoittaisen vapaa-ajan toimintamme Olkkarin, joka on kehittynyt valtavasti jo kevään ja syksyn välisenä aikana – syksyn Olkkareissa kävi yhteensä peräti 27 uutta nuorta! Olkkarin ohessa aloitimme tukitoimena yhteislähdöt, järjestimme kesätoimintaa, koulutimme vapaa-ajan toiminnan järjestäjiä autismiystävällisyydestä sekä kehitimme etsivää työtä Samaa matkaa -saattamispalvelun muodossa.
Tarvetta autismikirjon nuorille kohdistetulle vapaa-ajan toiminnalle siis on. Toiminnassamme käy nuoria pitkänkin matkan takaa pääkaupunkiseudun ulkopuolelta ja saamme paljon kyselyitä siitä, onko samanlaista toimintaa muualla Suomessa. Erityisesti autismikirjon nuorille suunnattua toimintaa on Suomessa asuinpaikasta riippuen joko vähän tai ei ollenkaan. Kaikille avointa harrastustoimintaa ja vapaa-ajan viettopaikkoja ei koeta vaihtoehdoksi negatiivisten kokemusten takia: Autismia ei ymmärretä eikä nuorta kohdata onnistuneesti sellaisena kuin hän on. Hankkeen alkuaikoina tekemässämme kyselyssä nuorten kodin ulkopuolisen vapaa-ajan vieton suurimmaksi esteeksi nousi vaihtoehtojen vähyys. Onko nuoren oma valinta viettää vapaa-aikaa pelkästään kotona, kun vaihtoehtoja kodin ulkopuolella ei ole?
Millaisia vaihtoehtoja sitten tarvitaan? Kysyimme tänä vuonna nuorilta itseltään, mikä heille on vapaa-ajalla tärkeää. 83 % vastasi, että on tärkeää, että vapaa-ajan toiminnan ohjaaja ymmärtää autismia. 93 % vastasi, että heille on tärkeää saada olla oma itsensä muiden seurassa ja 87 %:lle oli tärkeää olla osa jotain yhteisöä. Olemme luoneet Olkkarista turvallisen tilan vastaamaan nuorten tarpeisiin, mutta vaihtoehtoja tarvitaan enemmän ja kaikkialle Suomeen. Kaikille avoimen toiminnan tulisi olla avointa myös autismikirjon nuorille. Jo pienillä asioilla ja perustiedolla pääsee pitkälle, mutta muutokseen tarvitaan tahtoa sen tekemiseen. Jokaisella autismikirjon nuorella tulee olla mahdollisuus viettää hänelle merkityksellistä vapaa-aikaa. On vaikeampi jäädä neljän seinän sisälle, kun on paikkoja, joihin mennä, joissa tulee hyväksytyksi omana itsenään.
Turvallisen toiminnan lisäksi tarvetta on vapaa-ajan toiminnan käymisen tuelle, erityisesti jos nuori on ollut lähinnä kotona pidemmän aikaa. Sopivan tuen ydin on matala kynnys. Yksi tukimuoto Olkkarissa käymiseen on yhteislähdöt, joissa ohjaajamme saattaa nuoren Olkkariin yhteiseltä tapaamispaikalta, yleensä läheiseltä juna-asemalta. Moni nuori kuitenkin tarvitsee kotiovelle asti tulevaa tukea päästäkseen sen kynnyksen yli, ja näitä nuoria varten olemme kehittäneet uuden saattamispalvelun Samaa matkaa. Palvelu tarjoaa autismikirjon nuorelle vapaaehtoisen saattajan kulkemaan samaa matkaa kotiovelta Olkkariin ja takaisin. Saattaja on maksuton eikä palveluun hakeutumiseen tarvita diagnoosia – yhteydenotto riittää.
Samaa matkaa käynnistyy ensi vuoden keväällä, haku vapaaehtoisille saattajille sekä saattajaa tarvitseville nuorille ja perheille avautuu jo vuodenvaihteessa. Olkkari on nyt joulutauolla, toiminta jatkuu tiistaina 14.1. perinteisellä peli-illalla.
Lämpöisää joulua ja antoisaa tulevaa vuotta!
Meri Aaltonen
ANTOISA-hankkeen projektikoordinaattori
050 547 8291
meri@malary.fi
Haluatko ajankohtaista tietoa hankkeen vapaa-ajan toiminnasta, Olkkarista tai Samaa matkaa -saattamispalvelusta? Tilaa tiedote täältä
Voit liittyä vapaaehtoisten omaan WhatsApp-ryhmään tästä linkistä.